Keskusteluja ja kuvauksia evankeliumista. Muista arvioida kaikki rukouksella ja Raamatun sanan valossa.

Olen pilkannut, mutta tuli ei lankea päälleni
Käyttäjän arvio: / 0
HuonoinParas 
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
24.04.2011 10:13

Kysymys KSML23.4.2011 Olen täälläkin jo tuhansia kertoja uskonnollisessa mielessä "turhaan lausunut herran Sinun jumalasi nimeä" ja joka kerta olen halventanut kirjoittamalla sanan pienellä alkukirjaimella. Mutta hyvinvointini vain jatkuu ja jatkuu ilman rangaistusta...

VASTAUS: Kun kuolet ja menet tuomioistuimen eteen (Hebr.9:27) huomaatkin, että jokainen ajatuksesi ja tekosi on nauhalla. Videota pyöritetään kaiken kansan nähden ja jo ensimetreistä huomaat, että eivätkä olleetkaan kovin hyviä nämä rikkomukseni ja pilkkaamiseni. Jokainen synti onkin lisännyt tuomion määrää, joka tullaan vasta langettamaan tuomioistuimella, ei täällä maan päällä. Kaikkivaltias Jumala on tuomarina ja juuri häntä olet pilkannut. Kaikki näkevät kuinka olet pilkannut tätä henkilöä, joka on antanut sinulle elämän ja jopa ottanut kaikki syntisi harteillesi ne sovittaakseen, jotta sinulla olisi mahdollisuus kääntyä ja saada anteeksi.

Jos saisit valita itse, että menetkö Helvetin ovesta vai Taivaan ovesta ikuiseen osaasi, jossa juuri tämä pilkkaamasi Jumala on läsnä ja kaiken hallitsijana ja kaikkia rakastaen, kumman oven valitset?

Room. 2:5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,