Keskusteluja ja kuvauksia evankeliumista. Muista arvioida kaikki rukouksella ja Raamatun sanan valossa.
| Puolivälissä Helvettiin |
| Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara |
| 30.04.2011 23:43 |
|
Palasin juuri Jyväskylän keskustasta, jossa tänään oli Gospel rekka ja katupartiot liikkeellä koko päivän. Yhteenvetoni: Puolivälissä Helvettiin ollaan menossa.
Ensimmäinen hämmästys: Sokoksen sisään astuttaessa eteen avautuu lähes alastomia (alusasuissa) koko käytävän korkuisia naisia mainoskuvissa lähes silmänkantamattomiin?!
Toinen kohtaus: Tappelu syntyy juuri vieressäni ja poliisiauto ajaa amerikantyyliin suoraan paikalle. Riuskat poliisit ottavat tilanteen kiitettävästi hallintaan. Eipä tällaistakaan ole kohdalleni sattunut vaikka ei itsessään uutta Suomen maassa.
Kolmas huomio: Ihmiset pyrkivät pukeutumisellaan imitoimaan Helvetin synkeyden asukkaita. Näin rajua pukeutumista en ole ennen havainnut vaikkakin jokin osa menee vapun piikkiin.
Neljäs kohtaus: Uskomaton naururemakkakone pyrkii nauramaan evankeliumin suohon. Toki onnistumatta. Näinhän se on, että maailmalle ristiinnaulittu Kristus on hullutus, mutta vastaavaa remua sitä vastaan en itse ole kokenut. Näitäkin ihmisiä Jeesus rakastaa ja hekin tarvitsevat evankeliumia.
Viides huomio: Toisaalta ympärillä pyörivät entistä kalliimmat autot ja mammona kaikkine turhuuksineen.
Kuudes toteamus: Herran nimeä kailotetaan joka puolella turhaan. Tätä on toki on ollut ennekin. 5.Moos.5.11 "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu."
Yhteenvetona puolivälissä Helvettiin näytettäisiin olevan menossa eikä ole ihme jos Jumalan kärsivällisyys asioiden suhteen alkaa loppua ja tuomion aika koittaa Suomelle. Lopetan kuitenkin erinomaisen positiiviseen huomioon: Löytyi myös useita ihmisiä (lue nuoria), jotka olivat kiinnostuneita hengellisistä asioista ja jopa kaipasivat uskoa. Kiitos Jumalalle näistä! Lopulta kaikki kiteytyy hengellisen sodan ympärille: Saatana haluaa pettää mahdollisimman monta Helvettiin ja Jeesus etsii kadonneet lampaat kotiin Taivaaseen. |