Keskusteluja ja kuvauksia evankeliumista. Muista arvioida kaikki rukouksella ja Raamatun sanan valossa.
| Tarvitaanko uhria? |
|
Blogi: Teoblogi, Daniel Nylynd, 7.15.2 Jeesus käy valtakeskuksessa
[Jotakuinkin allaoleva kirjoitus tuli blogisivun kommenttiin] On huomioitava, että tämä ei ole se, mitä Raamattu ilmoittaa. Olen lukenut tätä blogia, jota Daniel olet kirjoittanut suurella kirjailijan taidolla. Olenko huomannut oikein, että kuuluuko blogiin lainkaan ristin sovituksen sanomaa? Ristin uhri on kuitenkin Raamatun keskeisin sanoma.
Katsotaan mitä Jeesus itse, Pietari, Paavali ja Jesaja sanoivat:
Jos ristinuhrin tarve otetaan pois, puhutaan kokonansa toisenlaisesta Raamatusta kuin se, millaisena kokonaisuutena se on meille annettu. Ristin sanoma on pahennus ihmiselle, eikä korota ihmisen omaa älykkyyttä eikä omanarvontuntoa ja se saattaa siksi olla mukavampi jättää pois. Jos se jätetään pois, jää sovitus Raamatun Jumalan kanssa saamatta. Jonkun muun jumalan kanssa sen voi toki jättää pois, jolloin sanoma on toki hovikelpoisempi ja ihmistä hivelevämpi. Silloin yksi uhri (Jeesus) jää tosin pois, mutta monta muuta onnetonta tulee tilalle (ihmiset, jotka eivät saa sovitusta Raamatun Jumalan kanssa, joka tulee vain Jeesuksen ristinuhrin kautta). Blogi: Teoblogi, Daniel Nylynd, 7.17.1 Mitä uhriväkivallan tilalle? Hyvä Daniel, Lueskelin loistavaa teostasi "Ajankohtainen 3, Daniel Nylynd [jatkossa A3]", jonka vuoksi päädyin etsimään netistä mitä sinulla tänään kuuluu ja päädyin tänne blogiin. Olet varmaankin niitä suuria ajattelijoita Suomen niemellä. Kuitenkin nyt haluan avata jotakin, mitä Raamattu sanoo vihasta, uhrista ja anteeksiannosta, koska mielestäni se ei käynyt kovin selväksi tässä luvussa.
Ensin tarvitsemme Jumalan ilmoituksen, jotta voisimme tietää jotakin Jumalan ajatuksista, tahdosta ja luonteesta. Tarkin ilmoituksista on "persoonallisen Jumalan itseilmoitus. Ilmoituksen sanallinen muoto Raamatussa (A3, s.34)". Siis katsomme sieltä mitä se sanoo. Raamattu ilmoittaa kuitenkin yhden välittäjän - Jeesuksen Kristuksen meidän ja Jumalan välillä. Lienet tarkoittanut kuitenkin Häntä tuossa kommentissa ettei tarvita välittäjää. "Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus" 1.Tim.2:5 Emme nyt aivan näin helposti pääse eroon Jumalan, ainakaan Raamatun Jumalan, vihasta, joka on syntisen päällä. Esim. yksi jae ottamatta esille tällä kertaa monia muita "Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään" Joh.3:36. Pystymmekö me noin vain poistamaan Jumala vihan syntiä ja syntiä tekevää ihmistä kohtaan? Mielestäni se ei ole sen helpompaa kuin kieltää koko Raamatun Jumala. Se taas onnistuu jonkin aikaa, niin kauan kunnes joudumme Hänet kohtaamaan. Siksi sellaisen asian kieltäminen ei kuulosta kovin viisaalta.
Jumalan anteeksiantoa ei voi ihminen ostaa suurillakaan uhreilla, mutta Jumala itse pystyi kyllä ostamaan anteeksiannon Jeesuksen uhrilla. Tarkoitatko tätä, että Jumala ei vaadi uhreja enää koska Jeesus jo sen "teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä" (Hebr.7:27)? Myös toisessa kohtaa sanotaan: "sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista" Ilm.5:9 Tämän uskomisen tarpeeseen viittaa myös "Uskotko, että Jeesus Kristus kuoli todellisen kuoleman todellisessa historiassa kärsiäkseen juuri sinun syyllisyytesi seuraukset?" (A3, s.114)
Ylläolevat kommentit ovat Raamatusta ja osa Ajankohtaisesta kolmosesta, Daniel Nylund. Toki monet voivat "epäillä Raamatun luotettavuutta. Se on sallittua, mutta kysy itseltäsi miksi teet niin. Epäiletkö vaikka tahtoisit uskoa, vai epäiletkö, koska et tahdo uskoa?"(A3, s.112)
|