ComeTell.Me
Tervetuloa evankeliumin maailmaan!
ComeTell.Me on avattu. ComeTell.Me sivuston idea on keskittyä evankeliumiin ja siihen kuinka voimme olla mukana lähetyskäskyn täyttämisessä.

Aluksi sisältö on tietopuolista, mutta heti alkuun on myös mahdollista osallistua sisällön tuotantoon esim. kirjoittamalla oman todistuksen tai ehdottamalla sivuston sisällöksi videoita tai pieniä tarinoita evankeliumista.

Ideana on rohkaista, antaa ymmärrystä sekä jopa avata mahdollisuuksia sekä lähetyskäskyn täyttämisen että evankeliumin ymmärtämisen ja kertomisen osalta.

Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa olemme hukassa. Jeesus itse käski opetuslapsiaan viemään sana palastuksesta, joka aukeaa Jeesuksen ristinkuoleman kautta maailman ääriin. Tämän käskyn antamisesta on kauan ja Jeesuksen takaisintulo lähestyy. Meidän ei pidä pidätellä itseämme lähetyskäskyn täyttämisessä, vaan rukoilla, että löytäisimme meille annetun osan lähetyskäskyn täyttämisessä.

Otteita palveluun jo liitetyistä todistuksista ja videoista:
Paul Washerin kertomus omasta kääntymyksestään sekä yksi näkökulma evankeliumiin ja herätykseen, Jumalan sanaan ja Jumalan työhön ihmisessä. Paul Washer toimii evankeliumin julistajana ja on toiminut lähetystyön tekijänä Etelä-Amerikassa.
Kun olin tullut kääntymykseen, eräs pappi haastoi minut tutkimaan Raamattua ja se oli se hetki, jolloin elämäni alkoi todella muuttua. Aloin näkemään evankeliumin kokonaisuuden.
 
Nettitraktaatit
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
23.02.2011 20:07

Chick on tehnyt pitkän päivätyön sarjakuvatraktaattien alalla. Nyt he ovat siirtäneet muutaman nettimuotoon. Tilasin juuri mallikappaleita trakut.net , joka välittää näitä traktaatteja suomennettuna. Kyseiset traktaatit esittävät evankeliumin mielenkiintoisella tavalla, eikä evankeliumi jää tosiaankaan kertomatta. Toki ko trakut eivät ihan jokaisen käteen varmaan sovellu, koska ovat rajujakin, mutta tänä aikana, jona evankeliumia on syytä kertoa jokaisella mahdollisella tavalla ko traktaatit muodostavat hyvän lisän työkaluihin.

 

Alla "tämä oli elämäsi" traktaatti englanninkielisenä.

 

 

 
"Kyllä Taivastesti oli humpuukia"
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
11.04.2011 22:10

Palaute: 
> Nimi: Jooseppi.
> Message: Kyllä, taivastesti oli humpuukia

Vastaus: Kiitos palautteestasi.

 

Monet ovat sitä mieltä, että Jeesuskin on humpuukia, mutta Jumala pitää siitä huolen, että jokainen ihminen tulee kerran polvistumaan ja tunnustamaan, että Jeesus on Herra.

Fil.2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

Näin se tulee tapahtumaan niidenkin kohdalla, jotka ovat sanoneet Jeesusta humpuukiksi. Ihminen tulee kirkastamaan Jumalaa joko oikeudenmukaisen tuomion alaisena tai Jeesuksen veren puhdistamana koko ikuisuuden. Kaksi tietä, kaksi määränpäätä. Hebr.9:27 " ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio," Tuomio tulee tämän elämän jälkeen ja jotka ovat kuolleet synneissään, heitä odottaa vain tuomio. Tuomion alta Jumala on armossaan antanut tien pois ja se on Herran Jeesuksen uhrikuoleman meidän sijastamme. Nyt on parannus ja usko Jeesukseen avannut tien pois ikuisesta kadotuksesta ikuiseen Taivaaseen.

Joh.3:36 " Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Taivastesti perustuu Raamattuun eikä toki anna kenellekään pääsylippua Taivaaseen eikä tuomitse ketään Helvettiin. Mutta Taivastestin perusteella voi jokainen itse arvioida , että onko Raamatun perusteella suuntaamassa kohti ikuista kadotusta vai ikuista Taivasta. Joka on suuntamassa kadotukseen ja Helvettiin, on viisas kun tekee parannuksen ja turvaa uskossa Jeesukseen antaen hänelle elämänsä ja aloittaa matkan kohti Taivasta - kaidan ristin tien. Jos on matkalla tuhoon, olet viisas kun käännyt siltä tietlä, eikö niin? Kuka näyttäisi olevan matkalla Taivaaseen, on viisas kun jatkaa matkaa kaitaa tietä Jeesusta seuraten (ns kädestä pitäen) kohti Taivasta, tunnustaen ja hylljäten syntinsä. Kukaan ei ole perillä Taivaassa ennen kuin on perillä. Siksi viisas valvoo ja rukoilee ja alinomaa turvaa ja uskoon Jeesukseen eikä hellitä ennenkuin on perillä.

 

Nyt on pelastuksen päivä. Rakas ystävä, käännä suuntasi kohti armahdusta, kohti rakastavan Jeesuksen käsiä. Hän on valmis ottamaan sinut vastaan. Hän haluaa puhdistaa sinut kun käännyt turvaamaan häneen. Hän on jokaisen ihmisen ainoa toivo, mutta sellaisena varma toivo saada anteeksi ja päästä lopulta paikkaan, johon meidät kaikki on suunniteltu - Taivaaseen elämään yhdessä mahtavan Jumalan kanssa.

 

 
Uskon elämän alussa
08.03.2011 00:00

Jos olet halunnut turvautua Jeesukseen syntiesi sovittajana ja ottanut hänet vastaan elämääsi. Silloin voit omistaa itsellesi 1. Johanneksen kirjeen sanat

”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” (1Joh.5:11-12)‬

 

Jeesus itse sanoi, että ”...ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh17:3). Kristityn elämässä on siis pohjimmiltaan kyse suhteesta persoonalliseen Jumalaan. Kuten meille tärkeät ihmissuhteet myös suhde Jumalaan voi kehittyä sitä syvemmäksi mitä tärkeämmälle sijalle sen asetamme elämässämme. Miten sitten voimme käytännössä elää niin, että opimme tuntemaan Jeesusta ja Taivaan Isää yhä paremmin ?

 

Tässä voimme ottaa oppia alkuseurakunnasta, jonka vaiheista kerrotaan Apostolien teoissa. Kun Pietarin ensimmäisenä helluntaina pitämän saarnan surauksena noin 3000 henkeä tuli uskoon, sanotaan heistä:

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Apt.2:42)

Tämän perusteella oli siis neljä asiaa, joita alkuajan kristityt harjoittivat:

  1. He kuuntelivat ja noudattivat apostolien opetusta
  2. He pysyivät yhteydessä keskenään
  3. He mursivat yhdessä leipää eli viettivät ehtoollista
  4. He rukoilivat

 

 
Raamattu on luotettava - Raamattu on erehtymätön 6 / 6
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
21.05.2011 00:00

Ensimmäiseksi Raamattu on luotettava sarjan viimeinen osa Raamattu on erehtymätön. Raamattu on luotettava sarja käsittää kuusi osaa, eikä ole mitenkään täydelilnen mutta sisältää näkökulmia siihen miksi Raamatun sanaan kannattaa luottaa. Tärkein syy siihen on se, että Raamatun sanan takana on elävä Jumala, joka itse valvoo sanaansa toteuttaakseen sen. Ja kun Raamatun sana toteutuu, viisas tutkii sitä ja oppii sieltä sen millainen on elävä Jumala, miten ihminen voi pelastua, mikä on ihminen ja miten minun tulisi elää. Sillä miten suhtaudumme Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen on meille jokaiselle ikuista merkitystä. Sillä miten usko toteutuu elämässäni on ikuista merkitystä. Sen vuoksi kannattaa suhtautua Raamatun sanaan nöyrästi ja lukea sitä intohimoisesti jos myös pyrkiä etsimään Raaamtun Jumalaa intohimoisesti ja elämään Raamatun sanan mukaan, koska silloin elän Jumalan mielen mukaisesti ja koska jokaisella teollamme on merkitystä Jumalan edessä ja Jumalallekin.

 

Miksi Raamattu on erehtymätön?

 

1. Jumala on inspiroinut Raamatun. Raamattu on Jumalan sanaa.

2.Piet.1:21 Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

 

 
« AlkuunEdellinen12345SeuraavaLoppuun »

Sivu 1 / 5