login
LähetyskäskyJeesus antoi meille käskyn viimeisinä sanoinaan ennen nousuaan taivaaseen. Yleensä henkilön viimeisiä sanoja pidetään tärkeimpinä asioina mitä henkilö haluaa jättää maan päälle vielä jääville, joten meidän on syytä huomioida Jeesuksen viimeiset sanat erityisellä tarkkuudella. Viimeisinä sanoinaan Jeesus antoi meille käskyn, ei toivomuksen. Ja se kuuluu seuraavasti:
Matt.28:18-20
18. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Yllä olevalle käskylle on annettu nimeksi lähetyskäsky. Vaikka kyseessä on käsky, on mukanaolo sen täyttämisessä kuitenkin etuoikeus. On etuoikeus saada kertoa Jumalan töistä ihmisille, joille se on ainoa pelastuksen mahdollisuus, ainoa mahdollisuus löytää elämä, ainoa mahdollisuus löytää yhteys Jumalaan. Vaikka kyseessä on itse Jumalan antama käsky meille, se saattaa helposti unohtua ja sen toteuttaminen saattaa usein horjua. On monia asioita, jotka estävät meitä kertomasta evankeliumia ja osallistumasta lähetyskäskyn täyttämiseen:
Näemme siis, että vastustusta ja vastustajia on paljon. Meidän ei kuitenkaan tarvitse keskittyä vastustajiin, voimme keskittyä Jumalaan. Sillä Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman ja kaikkien vastustajien vallan. Jeesuksella on taivaan ja helvetin avaimet. Lähetyskäskyssää Jeesus sanoo: "minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä". Jeesuksella on siis kaikki valta mitä tarvitaan lähetyskäskyn täyttämiseksi. Toisaalta Jeesus sanoo "minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun saakka". Jeesuksella on siis tarvittava valta, sekä Hän on meidän kanssanne riittävän ajan, eli loppuun saakka. Vaikka vastustus on kova, meillä on siis kaikki mitä lähetyskäskyn toteuttamiseksi tarvitaan. Nyt tarvitaan siis vain se, että haluamme olla mukana tässä työssä.
Lähetyskäskyn tärkein tavoite on ihmisten pelastuminen sen kautta, että sanoma Jeesuksesta tavoittaa ja otetaan vastaan. Jos kukaan ei olisi ollut toteuttamassa lähetyskäskyä, en olisi itse kuullut Jeesuksesta, enkä näinollen pelastunut. Jumalan löytäminen ja pelastuminen on äärimmäisen tärkeää. Mikään tässä maailmassa oleva ei voi mennä tämän ylitse, oli se miten hieno menestys tai kuinka suuri omaisuus tahansa. Ilman pelastusta ihminen on helvettiin tuomittu, ikuisesti kadotettu sielu, jolle ei löydy mitään minkä voisi hyväksi sanoa. Parannus Jumalan edessä ja Jeesuksen sovitustyön vastaanottaminen on ainoa avain elämään ja nimenomaan siihen elämään, johon Jumala on meidät tarkoittanut. Meidän etuoikeus on olla tämän sanoman sanansaattajina ja pienoiset hankaluutet eivät asian tärkeyden edessä saa olla esteitä, vaan voitettavia hidasteita.
Lähetyskäsky annettiin, ei yksityiselle uskovalle, vaan koko seurakunnalle. Jokainen voi osaltaan olla tässä ihmeellisessä työssä mukana. Lopetan rukoukseen: "Jeesus, poista kaikki synnit ja esteet minussa, jotka estävät lähetyskäskyn toteutumista ja jotka estävät minua olemasta mukana pelastussuunnitelmassasi ja lähetyskäskyn täyttämisessä. Anna meidän yhdessä seurakuntana olla viemässä ilosanomaa eteenpäin. Anna minun olla mukana maailman ihmeellisemmän käskyn ja tehtävän toteuttamisessa juuri siinä paikalla, jossa näet sen hyväksi. Jeesuksen nimeen, amen".
Tämä sivusto on perustettu sitä varten, että voisit saada rohkaisua, ideoita, tietoa ja ymmärrystä evankeliumin viemiseen eteenpäin. Huomaat, että on monia tapoja, joilla voit myös tarjota omaa ymmärrystäsi evankeliumista tiedoksi muille tälläkin sivustolla. Jos koet sen soveliaaksi itsellesi, osallistu.
|