"Kyllä Taivastesti oli humpuukia"
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
11.04.2011 22:10

Palaute: 
> Nimi: Jooseppi.
> Message: Kyllä, taivastesti oli humpuukia

Vastaus: Kiitos palautteestasi.

 

Monet ovat sitä mieltä, että Jeesuskin on humpuukia, mutta Jumala pitää siitä huolen, että jokainen ihminen tulee kerran polvistumaan ja tunnustamaan, että Jeesus on Herra.

Fil.2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

Näin se tulee tapahtumaan niidenkin kohdalla, jotka ovat sanoneet Jeesusta humpuukiksi. Ihminen tulee kirkastamaan Jumalaa joko oikeudenmukaisen tuomion alaisena tai Jeesuksen veren puhdistamana koko ikuisuuden. Kaksi tietä, kaksi määränpäätä. Hebr.9:27 " ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio," Tuomio tulee tämän elämän jälkeen ja jotka ovat kuolleet synneissään, heitä odottaa vain tuomio. Tuomion alta Jumala on armossaan antanut tien pois ja se on Herran Jeesuksen uhrikuoleman meidän sijastamme. Nyt on parannus ja usko Jeesukseen avannut tien pois ikuisesta kadotuksesta ikuiseen Taivaaseen.

Joh.3:36 " Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Taivastesti perustuu Raamattuun eikä toki anna kenellekään pääsylippua Taivaaseen eikä tuomitse ketään Helvettiin. Mutta Taivastestin perusteella voi jokainen itse arvioida , että onko Raamatun perusteella suuntaamassa kohti ikuista kadotusta vai ikuista Taivasta. Joka on suuntamassa kadotukseen ja Helvettiin, on viisas kun tekee parannuksen ja turvaa uskossa Jeesukseen antaen hänelle elämänsä ja aloittaa matkan kohti Taivasta - kaidan ristin tien. Jos on matkalla tuhoon, olet viisas kun käännyt siltä tietlä, eikö niin? Kuka näyttäisi olevan matkalla Taivaaseen, on viisas kun jatkaa matkaa kaitaa tietä Jeesusta seuraten (ns kädestä pitäen) kohti Taivasta, tunnustaen ja hylljäten syntinsä. Kukaan ei ole perillä Taivaassa ennen kuin on perillä. Siksi viisas valvoo ja rukoilee ja alinomaa turvaa ja uskoon Jeesukseen eikä hellitä ennenkuin on perillä.

 

Nyt on pelastuksen päivä. Rakas ystävä, käännä suuntasi kohti armahdusta, kohti rakastavan Jeesuksen käsiä. Hän on valmis ottamaan sinut vastaan. Hän haluaa puhdistaa sinut kun käännyt turvaamaan häneen. Hän on jokaisen ihmisen ainoa toivo, mutta sellaisena varma toivo saada anteeksi ja päästä lopulta paikkaan, johon meidät kaikki on suunniteltu - Taivaaseen elämään yhdessä mahtavan Jumalan kanssa.

 

 
Taivastesti noppapeliä?

KSML 29.3.2011 julkaisi artikkelin otsikolla Taivastesti on kuin noppapelia. Avataan Taivastestiä tämän artikkelin pohjalta.

 

Ensiksi Taivastesti ei anna kenellekään pääsylippua Taivaaseen mutta osoittaa sen henkilön luokse, joka voi sen antaa

Pääsylipun Taivaaseen voi antaa vain yksi henkilö ja se on Jeesus Kristus. Taivaaseen mennään vain Jeesuksen kanssa. Raamattu osoittaa, että ilman Jeesusta, ihminen on kadotettu. " 1.Joh.5: 11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. 12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. 13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä."

 

Jokainen voi ottaa selvää onko matkalla Taivaaseen vai ei

Taivastesti ei ole noppapeliä. Jo Einstein kirjoitti aikanaan, että Jumala ei heitä noppaa. Siinä hän puhui maailmankaikkeuden rakenteesta. Jumala ei myöskään heitä nopalla ja siten arvo niitä, jotka pääsevät Taivaaseen. Päinvastoin 1. Johanneksen kirjeessä puhutaan siitä, että "siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään" ja "siitä me tiedämme olevamme Jumalasta".  On siis mahdollista saada tietoa siitä mihin on matkalla ja nyt keskitytään siihen miten se on mahdollista ja mikä on tie Taivaaseen. Raamatun ilmoittamaan Taivaaseen pääsee Raamatun ilmoittamin keinoin. Raamattu osoittaa että kyse ei ole kkohtalosta, vaan tahdosta. Jeesus sanoo usein: "Jos joku

 

Hirveä testi?

Nuorisopastori mainitsi, että testi on hirveä. Ja totta se onkin, että on hirveää kohdata itsessä oleva synti. Synti on yksinkertaisesti hirveä asia. Taivastestissä ei mennä vielä edes kovin syvälle sen ymmärtämisessä kuinka syntinen ihminen on. Mutta vielä hirveämpää on ymmärtää millaisena Jumala näkee ihmisen ja sitä vilkaisemme seuraavaksi.

 

Onko ihmisen hyvyys tie Taivaaseen?

Kysyttäessä monetkin ihmiset ajattelevat olevansa hyviä ihmisiä. Onkin helppoa ajatella olevansa ainakin jotakin toista parempi. Mutta keskinäinen vertailu ei ole hedelmällistä eikä siihenkään ihmisellä ole oikeita mittareita. Jumala on antanut ihmisille oman lakinsa, jonka perusteella kukin voi itseään arvioida Jumalan näkökulmasta. Voi käyttää tähän arvioimiseen vaikka 10:tä käskyä, jotka ovat ainoat sanat, jotka Jumala kirjoitti itse - muut hän saneli. Taivastesti antaa ihmisen itse arvioida itseään muutaman käskyn valossa. Oletko koskaan varastanut? Oletko koskaan valehdellut? Oletko lausunut Jumalan nimen turhaan? Oletko koskaan himoinnut? Jeesus sanoi, että "minä sanon teille:jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." Oletko syyllistynyt koskaan tällaiseen? Jo pelkästään nämä kysymykset alkavat osotitaa millainen ihmisen syntiinlankeemus oikein on. Raamattu sanookin: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme." (Jes.64:6) ja niinpä "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room.3:23). Ihmisen luultu "hyvyys" ei viekään häntä Taivastielle vaan Jumalan lain edessä kaikki todetaan syyllisiksi.

Sananl. 16:25 Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.

 

Yksi ainoa tie Taivaaseen paljastetaan nyt

Jumalan näki ihmisen toivottoman kadotetun tilan ja lähetti oman synnittömän Poikansa maksamaan ihmisen syntien velan. Synnit nostettiin Jeesuksen harteille Golgatan ristillä ja siellä ne kohtasivat tuomionsa. Itse Jumalan veri vuosi ihmisen syntien edestä ja oli riittävä maksu ihmisen lunastamiseksi. Jumala nosti Jeesuksen kuolleista sen osoituksena, että nyt synti oli sovitettu. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2.Kor.5:19).  Jeesuksessa Jumala tarjoaa meille armahdusta: "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room.6:23). Jeesus sanoi itse: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Jeesus on itse tie ja vain hänen kanssaan voi päästä Taivastielle.

 

Miten armahdus astuu voimaan

Jeesus sanoi, että ihmisen tulee tehdä parannus ja uskoa evankeliumi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Parannuksen tekeminen on sitä, että minä tunnustan syntini ja käännän niille selkäni (=hylkään ne). Evankeliumin uskominen on sitä, että uskon, että Jeesus sovitti syntini ja vastaanotan hänen Vapahtajana ja Herrana omaan elämääni. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä," (Joh.1:12) Ketkä tulevat uskoon, uudestisyntyvät Taivaasta kuten Johannes jatkaa Joh.1:13 "jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." Usko ei siis ole luulottelua eikä epävarmuutta, vaan synnistä kääntyminen, Jeesuksen vastaanottaminen uskossa ja Jumalan ihmeellinen teko - uudestisyntyminen Taivaista. Usko on varma asia, ei noppapeliä. Ja jos et ole varma oletko uskossa, käänny vain Jeesuksen puoleen huutamaan apua ja tunnustamaan syntisi. Jeesus kuulee rukoukset ja hän on luvannut, että "etsivä löytää ja anovalle annetaan". Huuda Jeesusta avuksi kunnes Jumala itse vakuuttaa sinut, että olet saanut anteeksi ja että olet saanut lahjaksi uskon.

 

Siitä me tiedämme

1.Joh.5:11-12 "Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää."

 

Voiko joku osoittaa Taivastestistä kohdan, joka ei ole Raamattuun perustuva?

Taivastesti ei toki ole täydellinen, mutta se osoittaa siihen ainoaan tiehen, joka on olemassa Taivaaseen - itseensä Jeesukseen Kristukseen. Jos joku nyt voi kuitenkin osoittaa Taivastestissä kohdan, joka ei olle Raamattuun perustuva, pyytäisin antamaan palautetta, jotta voidaan varmistaa, että se on Raamatun mukainen. Tärkeintä kuitenkin on lukea itse Raamattua alkeen esim. Johanneksen evankeliumista. Jumalan haluaa puhua sinulle suoraan sanansa kautta ja varsinkin kun sitä rukoillen lukee.

Haastan vielä jokaisen itse tutkimaan Raamattua, että pitävätkö seuraavat kohdat Raamatun mukaan paikkaansa:

- Jokainen ihminen on syntinen (esim. Room.3:23) 
- Jokainen tarvitsee anteeksiantoa (esim. Room.11:32, Gal.3:22)
- Jeesus otti kantaakseen meidän syntiemme taakan (esim. 2.Kor.5:21, Jes.53:10-11, Gal.3:13)
- Ihmisen tulee tehdä parannus (tms. kääntyä) ja uskoa Jeesukseen (Mark.1:15, Apt.3:19)

- Usko on lahja Jumalalta (Room.6:23)
- Jumala antaa uskoontulleelle oman Henkensä eli Pyhän Hengen ja uudestisynnyttää uskovan  (Joh.1:12-13, Joh.3:3, )

 

Noppapelissä tulos vaihtelee, Jumalan sana taas on pysyvää

Ensiksi: Jumalan sanaan kannattaa turvautua, koska se pysyy ja Jumala itse valvoo sen toteutumisen. Jos Jumala ei pitäisi sanaansa, maailmankaikkeudessa ei olisi mitään pysyvää. Taivastesti ei tuomitse ketään kadotukseen eikä anna pääsylippua Taivaaseen, mutta se antaa sinulle tietoa siitä mihin olet matkalla. Jos et ole tehnyt parannusta ja usko Jeesukseen, et ole matkalla Taivaaseen, koska vain Jeesus on tie sinne. Vain hänen kanssaan voi päästä Taivaaseen, mutta hän haluaa kutsua sinut mukaansa seuraamaan häntä itseään, elämän Herraa, tielle, joka vie perille vaikkakin tie on kaita. Jeesus sanoo: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon." Joh.7:37

 

 
It's a Deal
 
Kaksi elinkaarta
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
08.03.2011 14:49

Kaksi elinkaarta. Kumman sinä haluat?

 

Ihmisen evoluutio ilman mitään toimenpiteitä: Puhdas luomus -> syntinlankeemus -> synti ja rappio -> lisää syntiä ja rappiota -> Helvetti ja rappion lopullistuminen (armon aika loppuu)

 

Nöyrän ihmisen elinkaari: Puhdas luomus -> syntiinlankeemus -> synti ja rappio -> parannus ja usko Jeesukseen -> uudestisyntyminen -> Taivas, jossa ikuisesti puhdas elämä Jumalan yhteydessä

2.Kor.6:2 Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

 
HeavenLeaks
Kirjoittanut Olli-Pekka Jalovaara   
04.03.2011 00:22

Mitä jos joutuisit paljastamaan kaikki ajatuksesi ja tarkimmin varjellut tekosi? Mitä jos kaikki pimeydessä tehdyt teot ja ajatukset tulisivat julki? WikiLeaks osoitti etteivät kaikki olleetkaan iloisia siitä, että vihdoin asiat tulevat julki. Ketkä eivät ilostuneet? Juuri ne eivät ilostuneet, joiden sanoja paljastettiin. Heidän salassa lausutut sanansa eivät kestäneetkään päivänvaloa. Kestävätkö sinun sanasi päivänvalon? Voitko paljastaa ne myös niillekin, joista olet puhunut heidän selkänsä takana?

 

Entä ajatuksesi? Ovatko ajatuksesi aina lähimmäisistäsi täynnä kunnioitusta ja heikomman puolustamista? Room.12:10 toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Mitä teet kun kukaan ei näe? Voiko sen kertoa viimeistä tekoa myöten aviopuolisollesi? Kun näet viehättävän henkilön, voitko lausua sen mitä ajatuksia sinulle herää myös aviopuolisollesi? Jeesus sanoi: "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." (Matt.5:28)

 

Tiedättekö mitä meillä on edessämme? Meillä on edessämme HeavenLeaks. Tieto vuotaa, salaisuudet vuotavat, pimeydessä tehdyt teot tulevat julki. Salaiset tekomme eivät olleetkaan salaisia. Onkin olemassa nauhuri, joka tallentaa jokaisen tekomme. Onkin olemassa nauhuri, joka rekisteröi ajatuksemmekin. Jumala ei tehnyt tätä maailmaa sellaiseksi, että jotakin voitaisiin tehdä hänen huomaamattaan. Ja lopulta tulee tilinteon aika. Silloin avataan kirjat ja nauhurit. Silloin ei olekaan enää mitään salaista, koska Jumalan katseen edessä ei voinutkaan piilottaa mitään. Sinä päivänä monet, todella monet, hämmästyvät huomatessaan ettei se, mitä he tekivät piilossa ja ajattelivat koko elämänsä ajan, olekaan enää salaista, vaan julkaistaan. Pimeintäkään tekoa ei jätetä huomioimatta. Salaisin ja mustinkin ajatus julkaistaan.

 

 
Lisää artikkeleita...
« AlkuunEdellinen12SeuraavaLoppuun »

Sivu 1 / 2